Nishikin 45 vuotta
Nishiki-pyörät ovat saavuttaneet kunnioitettavan keski-iän. Pitkästä ja värikkäästä historiastaan huolimatta – tai ehkä juuri sen ansiosta – Nishiki voi hyvin ja jatkaa menestyskulkuaan useissa maissa.
Nishiki-merkki syntyi vuonna 1966. Sen juuret ovat – kuten nimestäkin ilmenee – Japanissa. Kawamura Cycle oli valmistanut peruspyöriä japanilaisille Kobessa vuosikymmenten ajan, kun se ryhtyi tekemään parempia pyöriä harrastuskäyttöön.Jotta laadukkaammat mallit olisivat erottuneet riittävästi tavallisista Kawamura-pyöristä, niille annettiin oma nimi, Nishiki, joka syntyi yrityksen työntekijöille järjestetyssä kilpailussa.
Oppitunti AmerikastaKawamura oli aloittanut polkupyörien viennin Yhdysvaltoihin jo vuonna 1963 ja markkinoinut niitä nimellä American Eagle. Nimeä pidettiin ymmärrettävistä syistä harhaanjohtavana ja se vaihdettiin Nishikiksi vuonna 1966. Nishikien myynti loppui Yhdysvalloissa vuonna 2001. Menestystä EuroopassaKawamura Cycle ryhtyi 1970-luvun puolivälissä tuomaan pyöriä Eurooppaan; ensimmäisenä Nishiki lähti Hollannin markkinoille vuonna 1975 ja sen jälkeen Saksaan. Pohjoismaista ensimmäiset pyörät tuotiin Ruotsiin vuonna 1979 – Suomeen Nishikit rantautuivat vuonna 1981 Raul Hellberg Oy:n ansiosta. Viimeiset Japanissa valmistetut Nishikit tuotiin Eurooppaan 1990-luvun alkupuolella. Tämän jälkeen valmistus siirtyi Taiwaniin ja suunnittelu Euroopan merkittävimpien maahantuojien käsiin. Valmistusta Taiwanissa valvoi oma agentti. Uuteen nousuunKun Kawamura Cyclen toiminta päättyi Japanissa laman myötä 1990-luvun alussa, Suomen maahantuoja osti joitakin vuosia myöhemmin kaikki tavaramerkkioikeudet Euroopan tärkeimmistä markkina-alueista alkaen ja näin syntyi Nishiki Europe Ltd. Vuonna 2010 hollantilaisen Accell Groupin omistama Tunturi osti Raul Hellberg Oy:n liiketoiminnan ja näin ollen Nishiki Europen toiminta on jatkunut elinvoimaisena Tunturi-Hellbergin alaisuudessa. Aikaansa edelläNishiki on ollut edelläkävijä monilla sektoreilla, kuten 29-tuumaisten Menneiden vuosien legendaarisia malleja ovat olleet muun muassa Nishiki Trim Master -harjoituskilpapyörä, Nishiki Continental -retkipyörä, Nishiki Timbuk ja Bushwhacker -maastopyörät. Nykyisin Nishikejä myydään useissa Euroopan maissa. |
Toiminta SuomessaTänään Nishiki-pyörät suunnitellaan ja testataan Suomen vaativissa olosuhteissa. Panostamme tuotekehitykseen ja tarjoamme kuluttajille vain huippulaatuisia tuotteita, jotka kestävät aikaa ja kilometrejä. Laaja yhteistyö harrastajien ja kilpaurheilijoiden kanssa tarjoaa luotettavaa tietoa tuotteiden ominaisuuksista vaativassa ja pitkäaikaisessa käytössä. Lisäksi jokaisen Suomessa myytävän Nishiki-pyörän laatu tarkastetaan huolellisesti käsityönä ennen toimitusta jälleenmyyjäliikkeisiin, jotta voimme varmistua siitä, että pyörämme täyttävät korkeimmatkin laatuvaatimukset. Nishiki onkin parhaiten tunnettu korkeasta laadustaan, skandinaavisesta designistaan ja innovatiivisuudestaan. Nishiki on käyttäjilleen enemmän kuin pyörä – se on elämäntapa. |

